Työ ja huvi

Ajattelin tähän väliin kirjoittaa mielipiteitäni ja ajatuksiani. Kuten jotkut lukijoistani ovat ehkä höpötyksistäni ymmärtäneet, olen pitänyt tässä välivuoden lukion jälkeen. Juuri tänään oli Pohjalaisessa, paikallislehdessä, pääkirjoitus joka käsitteli välivuotta. Olen kirjoituksen kanssa täysin samaa mieltä, välivuosi ei ole lusmuilua varten, vaan siitä pitää ottaa hyöty irti. Oli se sitten työharjoittelua, armeija, itsenäistä opiskelua tai mitä tahansa tuottavaa ja hyödyllistä.

Minusta on kuitenkin epäreilua, että välivuodella on niin kamalasti korvaan särähtävä kaiku. Niinkuin välivuoden pitäjillä olisi jotenkin matalampi työmoraali tai he olisivat saamattomia. Minun välivuoteni syntyi niin, että pääsin Ammattikorkeakouluun, lopetin siellä opiskelun noin reilun kuukauden jälkeen ja päädyin opiskelemaan avoimessa yliopistossa kasvatustieteiden ja aikuiskasvatustieteiden perusopintoja eli Approa. Tuo päätös, päätös jättäytyä koulusta pois, tapahtui nopeasti, ja kaikki eteni sellaisella vauhdilla että hirvitti. Kokoajan itketti ja pelotti että mitä jos teen elämäni virheen, olisiko vielä pitänyt miettiä. Miettiminen onkin ollut aina ongelmani tällaisissa asioissa. Kaikki on pitänyt aina miettiä loppuun asti ja vielä kertaalleen sen jälkeen, jolloin asioita on mennyt ohitseni.

Nyt olen onnellinen että tein tuon päätöksen päätä pahkaa, sillä sen lisäksi että se oli oikea päätös, opin myös siitä hieman heittäytymään elämään. Tällä hetkellä Approni on valmis ja odottelen todistusta postissa saapuvaksi. Ensiviikolla on vuorossa pääsykokeet. Välivuoden aikana olen myös saanut miettiä, onko kuvataidekasvatus todella sitä mihin haluan pyrkiä ja mitä haluan tehdä. Tällä hetkellä se tuntuu omalta alalta. Luultavaa on, etten pääse kouluun sillä pääsykokeisiinpääsijöissäkin olin hännänhuippuna. Olen kuitenkin tehnyt suunnitelmat jo ensivuoden varalle, jos toinen välivuosi on kohtaloni. Tavalla tai toisella aion päästä haluamaani kouluun. Myönnän, olen epäillyt itseäni ja päätöksiäni, mutta se on osa elämää. Kaikkea ei pidäkään ottaa itsestäänselvyytenä.

Kaiken tämän pohtimisen ja opiskelun ohella olen saanut työskennellä vaasalaisessa firmassa, jossa olen ollut kesätyöntekijänä jo usean vuoden ajan. Olen oppinut siellä paitsi lisää työtehtäviä, joista voin hyötyä myös myöhemmässä elämässä, totuuksia työyhteisön jäsenenä olemisesta, ihmissuhteista ja tavoista joita työelämässä noudatetaan. Olen oppinut itsestäni myös sen, että minun pitää saada työskennellä ihmisten kanssa. Numerot eivät ole ystäviäni. Tiedän ainakin sen, että Isona minusta ei tule kirjanpitäjää.

Miten teidän elämässänne on käynyt? Onko kaikki sujunut niinkun on pitänytkin? Onko mitään suunnitelmia ollutkaan?