Mikäkö sitten vituttaa? Joka IKINEN, varsinkin naispuolinen juoksija joka tuli vastaan katsoi minua niin pitkään, arvioiden ja halveksien. Kyllä, TIEDÄN että olen paksu. TIEDÄN ettei menoni ole kovinkaan kaunista, vaan lähinnä epileptisen villisian käyntiä muistuttavaa sätkimistä ja ähkimistä. TIEDÄN ettei minulla ole "juoksuvaatteita". TIEDÄN että hyllyn ja yllätys yllätys, _Hikoilen_ juostessani.
Mutta miksi, MIKSI siitä on kerrottava minulle arvostelevilla katseilla, hymähtelyillä ja näyttävillä ohituksilla. Olen pahimmillani nähnyt ja kuullut vastaantulevan säihkysäärien arvioivan minua toisilleen ääneen. Joka ikinen näistä arvostelevista juoksijoista on niitä juoksutrikoissa eteenpäin kirmaavia tikkujalkoja ja naisellisia lihaskimppuja, joilla on käsivarressa älypuhelimet ja naamassa meikit eikä edes hikeä näy.
Luulevatko sellaiset ihmiset oikeasti että me paksut, huonokuntoiset ja hyllyvät ihmiset lähdemme mielellämme lenkille? Että se ei olisi nöyryyttävää sätkiä menemään tuolla ihmisten ilmoilla hikisenä ja henkihieverissä? Jokainen on vastuussa itsestään ja siitä millaiseen kuntoon on itsensä päästänyt. Itse olen aina ollut liian paksu ja huonokuntoinen, lapsesta asti. No Pain, No Gain jotkut sanovat. Olkoot sitten niin, mutta helpompi on tässä tilanteessa laittaa lisää kuin ottaa pois. Jos joku haluaa kasvattaa lihasta luurankonsa ympärille, niin paiskaa naamaansa jotain kallista proteiini-kissanruokaa ja lähtee treenaamaan. Mutta jos pitää olla nälässä ja lähteä juoksemaan, kantaen samalla kaikkea sitä ylimääräistä läskiä, niin ei se ole helppoa! Yölläkö meidän läskien pitäisi juosta, vielä pimeässä ettei rakkaiden trikoohousukanssasisariemme tarvitse kärsiä tekstiiliurheilukierroksellaan vastaantulevista hyllyvistä kinkkuvuorista?
Mä voin samaistua täällä. En oo mitenkään hirveästi ylipainoinen, mutta pyöreä kuitenkin. Ja asia on ollu aina näin, vaikka oon harrastanu minkäsortin urheilua tahansa. Pahinta oli silloin kun harrastin telinevoimistelua ja kisoissa piti olla ne pienenpienen puvut päällä ja sit tuli just niitä katseita et 'mitä toi läski tekee täällä?'. Juoksulenkillä saa noita katseita ihan samalla tavalla kuin sillon pikkutyttönä kisoissa, kai tää on joku meijän yhteiskunnan juttu sit:/ Viime kesänä olin juoksemassa mun uusien pinkkien lyhyiden juoksushortsien kanssa ja vastaan tuli kaks sellasta timmiä kanaa, joista toinen sano toiselle et 'mä en kyl kehtais lähtä tollasis shortseis'. Tiedä sitten tarkottivatko että mun shortsit ois muuten vaan olleet kamalat vai että oliko ne kauheen näköset nimenomaan mun paksureiden päällä. Keskaria näytin jokatapauksessa. Toisaalta sitten taas useampi mieshenkilö on huudellut mun perseen perään kun olen ollut juoksutrikoiden kanssa matkassa.
VastaaPoistaIhmisillä on ihan väärä asenne kaikkea tälläistä urheiluhommaa kohtaan, ihankun kaikkien pitäisi olla parhaita. Itse en kauheasti jaksa kiinnittää huomiota muihin juoksijoihin. Välillä tulee vastaan selvästi ylipainoisia lenkkeilijöitä, ja minusta se on vaan hienoa että siinä ollaan urheilemassa eikä sohvan pohjalla. Läskeilläkin on oikeus kuntoilla ja ihan päiväsaikaan! Eikä se aina ole niin valinnanvaraista oletko lihava vai ei. Minua sanottiin yläasteella koulussa lihavaksi vaikka mulla oli kahdeksat harkat viikossa ja kävin juoksemassa päälle. Eli no can do.
Mutta tässä kuluneen vuoden aikana oon tajunnu että ei tällä koko läskihommalla oo mitään väliä. Niin kauan kun pysyy kuitenkin terveenä eikä ylimääräiset kilot aiheuta niitä terveydellisiä haittoja niin kaikki on ok. En mä oikeasti haluaisi ympärilleni ihmisiä, joille pelkkä ulkonäkö on ykköskriteerejä. Mulla on paljon ystäviä ja seurustelen onnellisesti. Musta tykätään tälläsenäkin, niin miks mun pitäis änkeä pinnallisten paskojen muotteihin? Mulla on hyviä ja huonoja puolia, mutta vaikka oonkin se pullukka tyttö, niin mulla on ihan nätti hymy ja kiva peppu. Ja tietysti mun luonnekin on jotain muuta kun fitnesskanoilla. Tän tajuamisen jälkeen mulla ei oo ollu mitään ongelmia lenkillä tai salilla niiden nenänvartta pitkin katselijoiden kanssa. Katselkoot jos ei kertakaikkiaan oo muutakaan elämää. Toivottavasti tästä mun avautumistarinasta ois jotain apua:) hikisenä punanaamana vaan sinne lenkkipolulle!
AAMEN. Toi sun asenne on se mitä mä kaipaan, mutta siihen on vielä matkaa. Kiitos Viveka että vastasit mun tekstiin, nyt mä voin aina huonolla hetkellä tulla lukemaan tän sun viestin ja sada siitä lisätsemppiä! Kiitos! <3
PoistaMulla on reippaasti enemmän ikää kuin sulla, mutta naiset on ihan yhtä kamalia näin vanhempanakin :/
VastaaPoistaArvostaisi sitä liikkeelle lähtöä tai keskittyisivät niihin omiin juoksutrikoisiinsa! Kele.
Ugh. Olen puhunut.
:D
Okei, tietääpähän ettei se ole vain nippanappa nuorten aikuisten juttu...
PoistaJa aivan samaa mieltä oon kanssasi! :)
Voin jälleen kerran samaistua tuntemuksiisi ! Siksi välttelen tiettyinä aikoina lenkkeilyä, aamulla ja illalla. Lämpimimmilläkin ilmoilla menin puolen päivän aikaan lenkille, vaikka siellä hikoili kuin pieni sika jo siitä, että astui ulko-ovesta ulos. Mutta silloin ei ollut juurikaan muita lenkkeilijöitä :D
VastaaPoistaSama juttu on salilla noiden fitnespimujen kanssa. En tykkää olla siellä, jos siellä on selvästi urheilua harrastavia kiinteitä ja timmejä tyttöjä. Koska automaattisesti ajattelen, että ne varmasti katsovat minua, mitä teen ja mielessään haukkuvata ja pohtivat, että tuo nyt tekee kaiken aivan väärin ! Turhauttavaa. Joskus avauduin miehelleni tuosta asiasta, se vain totesi meidän naisten olevan vaikeita, ja että ajattelemme liikaa sitä, mitä toiset meistä ajattelee. No, niinhän se on. Ei tule mieleen montaa naista tuttavapiirissä, joka ei miettisi mitä muut hänestä ajattelevat..
Lisäksi haluaisin käyttää lenkillä lyhyitä sortseja, tai juoksutrikoita, mutta en vain kehtaa ! Ihan vain siksi, että sitten ne kaikki ainankin ajattelee pahasti O.o Ja hei, eikö se, että hikoilee urheilussa, niin osoita vain sen, että jotain on tehnyt ? ;D Ei ne fitnespimut näytä hirveästi hikoilevan ;>
Joo, onhan se niin sen hikoilun kanssa... Itse olen juoksutrikoista päättänyt sen, että nyt käytän löysempiä housuja ja sitten kun alkaa itsetunto myöten niin hankin trikoot - tosin sillä ehdolla että löydän sopivat niin ettei tarvitse tursuta. Hankin juuri urheiluun tarkoitetun pitkähihaisen paidan, sellaista liukasta kangasta, ja innostuin siitä tunteesta: Ei selkään liimautuvaa paitaa, pysyy paikoillaan, säätää ruumiinlämpöä sopivaksi niin että vaikka tuuli, ei ollut kylmä, muttei hikoillut vaatteiden takia. Ihan mahtava fiilis! Lisäksi olo oli jotenkin ryhdikkäämpi ja kirmaaminenkin tuntui siitä johtuen sujuvan paremmin. :)
Poista